sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kenellä oli seuraava vuoronumero?

Navetassa odotti yllätys. Yöuni oli poikinut päivällä itsekseen. Helekutan iso sonni rötkötti toisessa karsinassa. Olipa iso työ vetää kaveri vasikkalaan. Meinasi itseltäkin usko loppua.
Vasikan nimeksi tulee Kooma.

Emälle piti sitten saada kalkkia. Ja voi jumaliste, että se elikko osasi siitä hommasta tehdä vaikeata. KELE!

Ei mitenkäänpäin suostunut laittamaan kuulaansa lukkoparteen. Ei vaikka hinasin sille eväätkin eteen. Lopulta piti käydä hakemassa naru, pujottaa se kaulaan. Kiivetä ruokintapöydälle ja alkaa kiskomaan elikkoa lähemmäksi. Ei ihan helpoin työ. Sain älyttömän pinnistämisen jälkeen naaman lähemmäksi, että pääsin kärsään kiinni. Otin sormilla kiinni sieraimista ja aloin tunkea kalkkia kurkusta alas. Sinne meni. Pää irti. Menin robotille valmistelemaan. Piti ne korokematot taas kaivella esiin.

Lehmä asemalle. Siinä vaiheessa PJ tuli navettaan. Ryhdyttiin yhdessä puuhaamaan elikkoa lypsyyn.
Pikkupiikanen oli navetassa. Tokavika. Hän istui robotin rappusilla.
Yöunelta saatiin takaset lypsettyä. Sitten karsinaan. Se on seuraava, joka autoon lähtee. Pitää tilata sille kyyti.

Tällävälillä vein Tokavikan toimistoon. Annoin keksiä ja piirustuspaperia.

Lypsettiin Ilta ja inhokki Iveco.

Juotin vasikat. Kooma ei suostunut nielemään mitään. No, ehkä pari pisaraa meni.

Palasin toimistoon. Siellä oli lehmätaidetta saatu aikaiseksi:


Laitoin taideteokset oveen teipillä. :)

5 kommenttia:

  1. Upea taideteos! Kaikki tärkeimmät asiat on osattu piirtää :)

    VastaaPoista
  2. hoh hoijaa,taas sonni..:(
    tuo taideteos on tosi komia :)

    VastaaPoista
  3. Voi harmitus, sonni ja lehmä liian matala lypsää.
    Kyllä on Tokavika saanut sinun lahjasi,on tuo piirustus niin komea.Tuon lehmän lypsää Lelykin,on sen verran korkeella utareet :D

    VastaaPoista
  4. Vau, tosi hieno lehmä! Sano terkkuja kotiväelle.

    VastaaPoista
  5. Aivan älyttömän hieno piirustus! Niin symppis! <3

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-