perjantai 31. toukokuuta 2013

Kaikkensa antanut olo

Helvetinperkele tämän illan nimeksi.

Pääsin iltatöille tosi myöhässä, koska piti kuskata PJ:tä pellolta toiselle.
Ensimmäiseksi avasin nosto-ovet, kaikki. Sitten juotin vasikat ja syötin loput eläjät.

Ajoin Ammun karsinan, tai siis väänsin sille rautalangasta kun ei älynnyt mennä. Kone oli lypsänyt Ammun erilleen, joten tilanne piti tarkastaa.


Sitten tappelin, että sain sen lukkoparteen kiinni. Piti käytää voimakeinoja. Tisseihinpä ei ollut mitään asiaa. Piti siis päästä sitomaan koipi, ei mitään asiaa.
Nokkapihdit kärsään, koipi kiinni ja lopultakin pääsin utareisiin. Putsin ja tutkin lettupannulla tuloksen. Kaikki sakenivat tasaisesti. No, onhan se vuodenpäivät jo lypsänytkin.

Päätin pihtarit ajaa kaikki robotille ja portit kiinni. Sillävälin, kun tyrkyttivät itseään robotille kävin siivoamassa ja desinfioimassa parret.

Jos katse olisi voinut tappaa, olisi Happi-lehmä ollut laakista vainaa. Olen ihan kurkkuani myöten täysi sen kanssa tappelemista. Että osaakin olla pirullinen elikko!!! Viimeiseksi änkkäsin Hunajan karsinaan. En ehtinyt vielä alkaa tutkimaan sitä, kun piti mennä tappelemaan paskan kanssa. Kirjaimellisesti. Työnsin molemmista päistä ne paskat, mitkä meni. Sitten siirryin hiehojen puolelle tekemään saman. Siivoilin parret ja tappelin ihan tosissani paskan kanssa viimeisessä karsinassa. Piti saada viimeisetkin paskat lantaraapan matkaan. Hiki tirsusi kaikista mahdollisista ihohuokosista ja mahdottomistakin. Eikä vähiten sen takia, että paska p-a-i-n-a-a.
Sitten desinfioin hiehoparretkin.

Vielä Hunajan kimppuun. Vasen etunen työnsi röppöä. Seuraava hoitoon menijä. Prkle! Kuumetta ei ollut.

Eipä se vielä tähän loppunut, juomista vasíkoille ja pehkut kaikkiin kolmeen karsinaan.

Vihonviimeiseksi lopuksi piti pestä vielä semmaritilan lattia. Se ei ole nähnyt kyllä viikkoihin saippuaa. :( En vaan kestänyt katsella sitä enää senkuntiakaan.

Iltatöillä meni puoli yhdeksään.

Huomiseksi pitäisi listan mukaan olla tulossa lomittaja, mutta eipä ole soittanut ainakaan minulle. :/ Eikä se sitä tarkoita, että saisin olla poissa navetasta. Ehei, käyn opettamassa ja kädestä pitämässä. PJ on pellolla...

6 kommenttia:

  1. Sanon vaan ....että, -voi noita sinun saikkupäiviäsi;(!

    VastaaPoista
  2. Voi,näitä tulehduksia.Taitaa Ammu haluta umpeen näin kesähelteellä :D
    Mitä se Happi taas puuhaa,potkii ja soluja, mitä vielä?
    Minä ammun Melan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ammut Melaa? (hitto miten kaksimielinen kysymys!)

      Poista
    2. Tekstiviestillä asian kerrottu.
      En toki sitä toista melaa henno ampua :D

      Poista
  3. no voihan kökkö... tää on taatusti niitä päiviä jolloin tekis varmaan mieli heittää haskat tiskiin? :( kaikesta huolimatta,kiitos ja iso sellainen ku kipeenäkin pakon eessä teet kaikkes,ett meilläki saadaan juoda aitoa,kotimaista maitoa! Jaksuja <3

    VastaaPoista
  4. Pikaista toipumista Ammulle. :)

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-