perjantai 5. huhtikuuta 2013

Valettu

Tämmöistä jälkeä ne tänään aikaan saivat  aikaan:


Pihtareita nolla iltatöillä. Ensikko eli Ilmestys oli käynyt ihan itse kolmannessa lypsyssä. Ja oli tunkemassa lypsylle joka välissä. Liekö ruoan ahneus soittanut kelloja päässä. xD HAH HAH HAA!!!
Happikin kävi itsekseen tunnutuksessa. Kaikki loputkin hiehot ovat laukanneet robotilla itseensä tyrkyttämässä. 

Käytettiin Yöuni lypsyllä, se kun on käsiasetuksilla lypsyssä. Kukaan ole kysellyt kilttiä ja hyvätuottoista Yöunta. :(( Kyllä nimittäin v*tuttaa panna se autoon, mikäli ei kelleen kelpaa. 

Hulahulalle pantiin ihkauudet vitjat kinttuun. EI OLLUT HELPPO TEHTÄVÄ! Mutta nytpä ei hajoita lypsimiä ja letkuja. Eilen illalla oli potkinut lypsimet ja letkut tuusanp*skaksi. 

Vasikoille laitoin juomat valmiiksi, mutta porukat veti unta palloon. Ne oli nupoutettu. Juotin tässä välissä tuoreimman, kun toisista ei ollut häiriköimään. 

Enää ei ollut kuin Hapen laittaminen karsinaan yöksi ja karsinoiden siivoominen. Olin iltatöillä vajaat kaksi tuntia. :)

12 kommenttia:

  1. Robotista on sulle paljon apua. Hieno juttu.
    Miten Hulahula kiinnittyy ketjuistaan, mikäli marssii itse koneeseen? Kai se hajottaa sen vai...
    Pikkuset olivat jännittäneet nupotuskeikkaa itsensä uuvuksiin.
    Eikö kukaan naapuritilakaan ota Yöunta? Surku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitjat pysyy kintuissa ja koipi ei nouse potkuasentoon. Kyllä se itse koneelle menee, ellei annan vauhtia.
      Mikä naapuritila? Hevosia naapuritilalla.

      Poista
  2. Juu kyllä muistan sen tien siirtäjän, mutta tarkoitin lähiseuduilla olevia.

    Ja tuo rakennusprojekti. Käsittääkseni se on eripäin suorakulmainen kuin lypsyasema oli eli pituutta pelto-talo suunnassa enemmän. Näyttäisi, että siinä on pohjakerros jonka päälle tulisi putkia ja sitten siihen näyttäisi tulevan ylempi kerros. Potero? No, tuskin. Oisko joku jäähdytyssysteemi. Tulisiko siihen siis siemennysasema? Ja siis spermatankit kylmässä kellariosassa piilossa... Hullu ajatus, mutta tuli vaan mieleen. Ainakaan se ei ole mikään rehuvarasto, sillä liian pieni ja väärässä päässä navettaa. On tämä sitten hankala pähkinä purtavaksi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä noita tiloja on tunguksi asti lähiseudullakaan. Täälläkin nuo robot lisääntyneet navetoissa.

      Poista
  3. Ahaa, ketjut siis jaloissa kokoajan, jolloin etu- tai takaraajat ovat aina samassa tasossa. Ovelaa. Päässee makuulle ja ylös kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitjat on vain takajaloissa. Ei estä muuta toimintaa, kun potkimisen.

      Poista
  4. Asia selkis. Kiitos RL.

    R hiihtelee jo Saimaalla. Lähti klo 6. Mulla ei Volvo startannut.... Mrrr. Kävin jalkasin kaupassa. Sää on hieno, mitä nyt tuulee.

    VastaaPoista
  5. Laita ilmoitus "pystöpostiin" jos siellä meijeri tätä palvelua tarjoaa.Menee ilmoitus kohderyhmälle ja Yöuni marssii uuteen kotiin.Meilläpäin tämä toimii hyvin ja on maksuton tuottajille.
    Valuharkot saaneet täytettä.

    VastaaPoista
  6. Ritva N tietää, mitä siellä pystytetään.... Kerro kerro kuvastin..eiku Ritva, mitä kummaa rakentuu!

    VastaaPoista
  7. Ei se Ritva mitään tiedä. ;) Ritva kirjoitti vain, että harkot on täytetty. :D

    VastaaPoista
  8. Kyllä minä pikkusen oon hajulla kun sinä männä viikolla siitä juttelit ;D
    Mutta tällä on ja pysyy.Ei ole minun asiani toisten asioita puhua eikä kirjoitella.Kyllä se paljastuu aikanaan <3 <3

    VastaaPoista
  9. voi harmi :( tuo välitys-homma ...

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-