sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ensimmäisen päivän viimeiset katselmukset osa 3.

Nyt päästään asiaan eli niihin ihkaeläviin eläimiin. Tuossa "ensimmäisessä" hallissa oli myös eläväisiä. Lehmärotuja aasta ööhön, lampaita, vuohia ja jopa parit alpakat. Tässä kuitenkin maistiaisia ehdoista saksalaisista lehmistä:



Hauska yksityiskohta vasikan kyljessä: 



Tämä ei ole aito 8D


*mainos*


Bussiin palattuamme bongasin vielä ratsupoliisit. Pollarit kiersivät kopukoilla parkkialueita. Niitä autopaikkoja kuulkaas riitti. Siinä oli varmasti kaupungin kaikki parkkipaikat (meilläpäin) yhden messualueen ympärillä:


Hotellissa piti painella samantien suihkuun, jotta ehti iltariennoille. Menimme koko remmi ravintolaan syömään. Pytinki oli kuulemma sellaiset reippaat 700 vuotta vanha, onneksi ruoka ei kuitenkaan ollut yhtä vanhaa. :D

Sapuskat lapettuamme ääntä kohti, minua alkoi aivan sietämättömästi väsyttää. Niinpä annoin toisten pulista keskenään ja nojasin naamavellini estottomasti käsiini ja nukuin! Edellisen yön olemattomat unet ja rankka päivä ottivat veronsa. Hotelliin päästyäni rojahdin vaakatasoon ja seuraavana aamuna vasta silmämuniani raotin. 







11 kommenttia:

  1. Hauskan värisiä nuo harmaat lehmät.
    MUTTA onpa Viima kasvanut ja komistunut!!!! Ihana upea pehmoinen kissa! Kyllä on varmaan emännän silmäterä.

    VastaaPoista
  2. Katselinkin tuota alinta kuvaa lehmistä ja ihmettelin että johan seisovat samassa asennossa. Jatkaisin varmaan vieläkin ihmettelyä ellet olisi laittanut kuvatekstiä :D
    Se sydänkuvio oli kaiketi ajeltu siihen vasikan kylkeen?

    VastaaPoista
  3. Moi, oltihin sitten samassa näyttelyssä, mutta eri reissulla ilmeisesti....minä olin meijereiden remmissä.....näyttelyssä oli paljon nähtävää, jalat on vieläkin muussina....

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo harmaanruskeat lehmät. <3 Tiiätkö ovatko jerseytä vai mitä lienevät? Mä olin joskus ammoisina aikoina eläinlääkärin mukana yläasteen työhöntutustumis (tms?)viikon/viikkojen aikana. Näin yhdessä navetassa ihania hirven värisiä lehmiä, olivat äiti ja tytär. Piti tottakai kysyä isännältä et mitä nuo ihanat on. :D Muistelen et olisivat olleet suomenkarja-friisiläis risteytyksiä tai jotain, en muista enää varmaksi. Olivat hirveen isoja (ainakin kotitilani lehmiin verrattuna, mut meillä kai olikin aika pienikokoista karjaa).

    VastaaPoista
  5. Komeaksi tuunattuja holstein lehmiä ja jersey taitaa olla noiden harmaiden lehmien rotu,jos oiken arvasin.Lähtikö yhtään eläintä mukaan reissulta omaan navettaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Enemmänkin Swiss Brown tai sinnepäin..

      Poista
  6. Uskomaton mitä elukoita,hirmu isoilta jättiläisiltä näyttää:)Eka kuvassa varsinkin...

    VastaaPoista
  7. Harmaat eläimet ovat Brown Swiss rotuisia lehmiä. Meillä on lypsyssä alkiosta syntynyt ensikko ja edustaa kyseistä rotua. Suuri ja massiivinen rotu!

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-