sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sinne, tänne ja takaisin

Lauantai-aamuna starttasin amerikkalaisen koneen ja aloin valua alamäkeen. Vilkku ja vasemmalle käännös. Isolle tielle päästyäni, kiihdytys sataseen. Kaupunki, jos toinenkin jäi taakse. Pysähdyimme Heinolan nurkalle haukkaamaan murua rinnan alle. Laitoin navigaattorin päälle, sillä nyt lähdettiin itselleni tuntemattomille teille. Hyvin alkoi, mutta sitten...
... navigattori sekosi ja meni aivan tilttiin. En saanut siihen mitään tolkkua. Hienoa! Bravo! Siis todella loistavaa. Kerta kaikkiaan ihan paska juttu. Ei ollut karttaa. Ajoin ensin Lahden keskustaan päin, tein U-käännöksen. Heitin uudelleen motarille. Heitin randomilla ramppia ylös ja käännyin Orimattilaan. Olin sitä mieltä, että sitä kautta varmasti oikeaan suuntaan.

Ajeltiin Mökön kanssa halki kauniin kesä-Suomen. Ihailtiin maisemia kiharaiselta tieltä. Tietä riitti, lopulta tulimme Orimattilaan. Sielläpä ei ollut mitään opasteita minnekään. Mahtavaa! Laitoin auton parkkiin ja pysäytin ohikulkijan. Kysyin neuvoa. Ja hän opasti mille tielle piti mennä.

Löysimme sinne ja kaasua. Tältä tieltäpä oli opasteet ja sitten navigaattorikin heräsi ruususen unestaan. Vau! Nyt navikin osasi opastaa oikein. Vaan nytpä olisin osannut jo perille ilmankin, annoin navin höpistä omiaan ja nillittää ylinopeudesta ihan rauhassa.

Me löysimme oikean talon pihaan kerta rysäyksellä. Ovi auki ja tarpeelliset tavarat mukaan, ovet lukkoon. Tämä oli reissun päätarkoitus, ensimmäinen etappi.

Hänen takiaan tänne tultiin, Askolaan asti:



Meidän ikioma rotukissa, sukupuut ja kaikki. Herra Ragdoll!! 

Kaikkia ihania kissejä siellä parveili:




Saimme ihanan pentupakkauksen mukaan kera paperien ja kisulin. Sitten olikin aika pakata oma pentumme boxiin. Autossa oli vauvalle oma hiekkalaatikko, sapuskaa ja vettä. 

...jatkuu..


7 kommenttia:

  1. Onnittelut kissimirristä! Saitte kissan isolla K kirjaimella. Meille tuli vuosi sitten neiti pyhäbirma Jassu. Sen jälkeen ei ole ollut puutetta kissan seurasta. Jassu seuraa kaikkia kuin hai laivaa(etenkin minua). Wc asioinnit sen jälkeen ei ole ollut yksinäisiä tapahtumia meikeläiselle. Jassu aamulla ilmoittaa kovaäänisesti kuuden aikaan että minulla on nälkä ja jos ei heti tule ruokaa niin koko talo herää. Jassu on vaatimusten mestari. Jos vaatimukset eivät täyty niin silloin saa vaikka hampaat kinttuun. Jassu kissa muutti nyt kaupunkiin kerrostaloon tyttäreni kanssa. Hänen kun on. Saa nähdä mitenkä oleminen siellä luonnistaa. Oisi kiva kuulla teidän kissimirrin luonteesta. Minä olen tullut vuoden kokemuksella siihen tulokseen että seuraava kissimirri on ihan tavan maatiainen:)

    VastaaPoista
  2. ihana,kertakaikkiaan suloinen kissimirri <3 Tuon takia kannatti ehottomasti ajella ne ylimääräisetki kilometrit;)Mie en muuten koskaan luota navigaattoriin...

    VastaaPoista
  3. Mä arvasin heti, että nyt sitä on lähdetty hakemaan :0D Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  4. Onnea kauniista sinisilmä pojasta.

    VastaaPoista
  5. Uusi kissa, ihana, ihana, ihanaaaa! :)

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-