tiistai 24. heinäkuuta 2012

Toivotaan, toivotaan...

Aamulla piti ensimmäiseksi kurkistaa Ammun karsinaan. Ammu pötkötteli ihan elossa. Laitoin pellavasotkun tekeytymään, pyykit pyörimään, maitohuoneen tiptop ja painelin vaihtamaan vaatteet. Navetta rytkyt päällä asemalle. Aseman nupit oikeisiin asentoihin, vedet pois säiliöistä ja letkuista. Lypsimet odottamaan lypsyä omille paikoilleen.

Avasin portit. Pikaisella vilkaisulla ketä makaa ja perseiden tilanteet. Eli kiimat siinä samalla mulkoilin. Kun sain aseman täytee porukkaa, läksin toiselle puolelle. Killistelin hiehot ennenkuin ajoin kaikki lehmät lypsypuolelle. Lehmiä ajellessa katselin loput ahterit.

Sitten siivosin parret ja sorkkapallit. Voila* valmista tuli. Ajoin Ällin karsinasta veke ja siivosin karsinat.
Nyt laittamaan essu ja lypsyhanskat. Kone käyntiin. Estradille annoin ketopastaa lypsyn jälkeen. Sattui sopivasti vielä ensimmäisellä paikalla karjottamaan. Nokkapihtien laitto oli haastellista, mutta ei mahdotonta. Lopulta nappasin sormilla huulesta ja väänsin kärsän esiiin. Otin enisin käsillä sieraimista ja sitten pujotin nokkapihdit. Nokkisten narun olin jo ennen sitä pujottanut yläpalkin ympäri, niin että sain narusta kiskaisemalla elukan pään nousemaan ylös. Sitten pumppasin pastaa hitaassa tahdissa nieluun ja elukka nieli viimeiseen pisaraan.

Ammu sai asemalla taas pellavasotkua. Hitto miten hankalaa oli,vaikka meitä oli nyt kaksi antamassa. (Estradillehan annoin yksin.) Kaikki meni. Pellavapöperö annetaan kastelukannulla, koska siinä on pitkä nokka. Saa ihan kielen juurelle sopat sisään.

Ammun laitoin karsinaan. Se kajautti 22 kertaa am-muu-muu-muu... sitä se ei ole tehnyt päiväkausiin. Käsken kaikkia laittamaan peukut pystyyn, että se alkaisi toipumaan. Näin Ammun märehtivän ainakin kerran. Maitoa oli kyllä pöntössä toistakymmentä kiloa.

 Kun laskin toisesta rivistä elukat pois, meinasi Aronia perskules napata lakkini!! Simskutti! Kelmi! :D

Ammulle hain heiniä lisäksi. Apetta tarjosin kädestäpitäen, ei kelvannut. Tarjosin heinä, Ammu otti. Tarjosin toisenkin kerran, taas otti. Länttäsin kasan heiniä makaavan lehmän eteen. Ammu söi.
Toivon, toivon, toivon...

4 kommenttia:

  1. Ammulle jättitsempit!!! Virtuaaliheinät ja -halit Ammu-paralle!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä että märehtii, se on jo puolivoittoa. Sano sille, että pohojammaalta tuloo pian potku persiille jos ei ala toipumaan.

    VastaaPoista

Älä ole anonyymi, vaan laita nimi kun kommentoit -kiitos-