maanantai 31. joulukuuta 2012

Ensimmäinen päivä

Työkaverilla avautui eläkeputki ja sinne humpsahti. :D

Elukat olivat ihan omia itsejään. Lääkkeellä ova Abba ja Venla. Venlalla umpituubit. Riivattuko sitäkin vaivannut, kun on polkenut taas kahta vedintään. Rasvasin vetimet ja laitoin parhaani mukaan niihin vedinlaastarit. Saa nähdä onko ne paikoillaan illalla. Venla piti työntää asemalta ulos, lypsyn jällkeen. :D

Icecream ja Iglu olivat kiimassa. Vaan tänään ei siemennystä. Toivottavasti huomenna vielä ehtii ensinmainitun siementämään. Iglulle eka kiima.

Aamutöiden jälkeen odotti vielä lumityöt. Lumet tulivat katolta ja rappuset aivan tukossa. Kolalla heivasin lumet mäkeen. Pääjohtaja vie ne sitten lingolla alamäkeen.

Erinomaista Uutta Vuotta


Pennut läks

Kolme sonnia asteli välityskyytiin. Jyrä-Jermu ja Jakki. Varmasti vasikkalassa helpotti. Huomenna alkaa työt ja loppua ei putkelle näy. Ainakaan vielä. Kohta lomarenkaan kokous.

Jos en ole muistanut mainita, niin Akan vasikan nimi on sitten Johtaja. :D

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Nyt sitä saa

Nimittäin tarvittaessa vesirokkotartunnan. Vatti aloitti päivän vesikelloilla. Viime yönä nousi kuume ja aamulla kelloja siellä ja kelloja täällä. Mielenkiinnolla, kumpi noista seuraavaksi.
Isot piti pilkkutaudin jo viime vuos´tuhannella. :)
Pojilla on ollut koko joulunpyhät ja välipäivät vatsatauti ja minä sain perjantaina jo kuurin.

Jep, tautista porukkaa ollaan.

Lähikuvassa


Kultimurut

Ylpeä mamma:


Vauveli:



Kuolatkaa!!! Se on MINUNMINUNMINUN :D 
Ilmosin pääjohtajalle, että tätä EI myydä!



Aamusumua

Tässä joulumuisto. Kun oikein pakastaa ja kaikki lehmät on lypsetty, niin lypsypuoli alkaa peittyä usvaan. Tuo ainoa parressa seisoja on muuten Venla ;)


Ja sitten pää aiheeseen. Suoraan tapahtumapaikalle. Erikoiskirjeenvaihtajamme lähetti faktaa ja kuvan.
VENLA ON POIKINUT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Parempaa kuvamateriaalia tulossa myöhmmin ilmoitettavana ajankohtana.
Hän on muuten lehmävasikka. ;)


torstai 27. joulukuuta 2012

Kartsalla

Joo, ei meikä laakereillaan makaa. Kävin nuorison kanssa kartsalla. Nallen vuoro oli kaatua kuumeisena petiin.
Meillä kun nää joulujutut menee niin, että lahjat ostellaan vasta alesta. Mökön vuoro oli tänään olla saamapuolella. Käytiin ostamassa ennakkoon liput huomiseen näytökseen elokuvaan Hobitit. <3 Intohimoisena TSH-fanina   tätäkään trilogiaa ei voi jättää väliin.

Meillä oli tärskyt mummin kanssa. Mummi nappasikin ensteks matkaansa nuorison ja menivät ties minne kaupoille. Minä tein pikakierroksen eri lastenvaatekaupoissa ja kertyikin sievoinen nippu vaatetta kaksosille ja Napulle.

Sitten menimme porukalla syömään.

Koska joulupäivänä sattui eräänlainen tapaturma, missä hukkaantui yksi puhelin ja liittymä, piti Mökön kanssa lähteä puhelinkauppaan. Löytyi halpisperuskännykkä ja uusi sim-kortti.

Jo vain olimme valmiit siirtymään laitakaupungille. Auto prisman parkkiin ja elektroniikka puoteja kiertämään. Gigantissa ei saanut edes palvelua ja tuotteita ei löytynyt omin voimin. Siispä pois. Ekspertillä ei löytynyt kohtuuhinnalla. Prismasta löytyi. Otettin sieltä. mp-3 soitin. Käytin myös samassa putiikissa Atrian-lahjakorttini. 30€:lla atrian tuotteita vapaasti valiten. Valitsin erilaisia leikkeleitä. Nimittäin ne pakkaseen pääsivät. ;)

Vietiin sitten mummi kotiinsa ja jatkettiin vielä tokmannille. Heppu jäi autoon hyytelöitymään. Huonoa tekoa nämä nykynuoret. Eivät kestä shoppailua sitten ollenkaan. :D Tokmannilta löysin vihdoin ja viimein alealesta kohtuuhintaisen uuden toppatakin Napulle. Entinen oli käynyt kikkanaksi. Ja vielä Puuilosta uusi vessa kissoille. Entinen oli katostaan halki. Meidän huussissa ei voi käyttää avomallivessaa. Kun on suihku samassa tilassa.

Vihdoinkin nuorison mielestä kotiin. :DDD

Sitten vielä loppukevennys, tämä tarina on tosi.


Ajelin xxxxx:n shellille ison pakettiauton perässä. Kaveri ei käyttänyt villkkua kertaakaan. Mielenkiintoista oli arvailla mitä meinaa missäkin risteyksessä hommata. 
Ukko ajoi tankkaamaan ja minä iskin auton parkkiin ja menin kärppänä perässä. 
Astelin ukon eteen ja kysyin: "Anteeksi, mutta onkohan teidän autossanne vilkkua??"
Ukko katsoi hölmönä:"Vilkkua?"
Minä siihen:" Niin vilkkkua. Mikäli sellainen löytyy, suosittelisin käyttämään sitä. Sillä minuakaan ei ole varustettua ajatustenlukutaidolla!"

Sitten marssin tieheni.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kakrut

Alaskan sonnivasikasta tuli Jakki ja Akan lehmävasikasta Johtaja.

Olen sitten seuraavat päivät lomilla. Netin ääressä kuitenkin, jotta voin käydä kurkkimassa olitteko kylässä. ;)

BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!

Aura lopetetaan. Se oli kaatunut pahasti, kun toinen elukka oli sitä töytäissyt. ;((((((((((( Lähtee tästä tilaamaan sille kyydin.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulunlapsi saa....

...karsinassa asustaa.. Akka polkaisi maailmaan lehmävasikan. Itse  kykenin olemaan tunnin aamutöillä ja sitten oli tultava pois. Järky tytinä päällä. Kesti kauan, että hellitti. Mittaroin sitten myöhemmin että +38,5 astetta lämmintä. Olis ollu ees ulkona, mut ku oli minun sisällä. :/

Meni koko joulu päin ......ttä.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulua!


Ensimmäinen joululahja

Ilmanlämpötila oli laskenut -20 asteeseen, kun maastoilin lypsylle. Mikä kesä! En laittanut takin alle, kuin lyhythihaisen ja sekin oli liikaa!!! Laittaisin seuraavalla kerralla bikinit, ellei siitä seuraisi eläinrääkkäyssyyte. :D  Jotta joku roti sentäs..

Ensimmäisessä erässä koneet putosivat kolme kertaa. Hyvin alkoi. Puolessavälin lypsyä *bingo*! Abban joululahja. Yksi tulehtunut vedin. Lämpö lehmällä +40 ja rapiat päälle. Ilo soittaa lääkäri pyhätaksalla. :( Mitään ei aamulla näkynyt missään, ei vanussa, ei lehmässä. Joten olisi pitänyt olla selvänäkijä ennustaakseen tulehtuminen.

Nuorimmalta vasikalta otin takin pois. Takin pistin pesukoneeseen. Vasikka on oppinut itsekseen hapanjuotolle. :)

Joulupuu on...

...haettu omasta metsästä. :)  Tai se mikään metsä oo, semmonen rytö. Sahasimme Nallen kanssan myös kaksi kuusta polleille. Saavat aattona natustella ne parempiin turpiin. Tulivat ihan villeiksi, kun näkivät meidän raahaavan puita. Mutta ne jätettiin odottamaan huomista. Heitin vain pari havuoksaa pojille ihmeteltäviksi.

Loppupäivä on mennyt rättiä heiluttaessa. ;)
 Kohta heinillä lehmien kaukalon...


perjantai 21. joulukuuta 2012

Nirsk narsk

Pakkanen helli aamu puoli viisi -30 astetta. Maasturi hangoitteli alamäessä. Suunnilleen piti työntää se alas asti. :/

Laitoin sitten pitkähihaisen takin alle ja peräti fleecepannan lätsän päälle, suojaamaan korvia. Asemalla ritisi joka askeleella. :D Kaikki koneet ja pöntöt olivat umpijäässä.

Ensiksi piti sulattaa suihkut. Sitten pöntöt ja lopulta koneet. Pellon puoleinen kone ei toiminut ensimmäisessä rivissä. Toisella kierroksella se oli sulanut.
 Elukoilla ei ollut mikään ollessa. Lypsyasema on navetan kylmin paikka. Pöydällä on +10 astetta, mikä on ihannelämpötila lehmille.

Helium siemennetään, otin siitä varmuudeksi kuitenkin vielä progen. Matkustaa pussissa Valion progen kanssa laboratorioon maitoautolla. ;)

Vasikoille annoin kierroksen B-vitamiinia. Tällä kertaa sain kaikki jallitettua. Juhla on kaikkein hassuin. Se imee ruiskusta vitamiinin ja vielä kärkkyy lisää. :D

Talven muotia

Ennen iltatöitä kävin heittämässä hepoille hiukkasen lisäheinää jauhettavaksi. Roy juoksi luokseni ravilla ja Prinssi suorastaan laukkasi! :D

Navetassa ajelin lehmät asemalle ja sitten laitoin kahdelle vasikalle takit niskaan.
Tyylikästä talven muotia esittelee nyt Alaskan vasikka. Takissa on mielestäni erittäin hyvä kiinnitys. Soljet eivät paina vasikan kylkeä. Peittää hyvin. Kiinnitys myös takajalkojen ympäri. Takki pysyy hyvin päällä, muttei estä vasikan liikkumista.


Edessä kiinnitys yhdellä soljella. 


Kangas päältä vettähylkivää materiaalia ja sisäpuoli tikattu. Konepestävä.  Näitä on meillä myynnissä vielä kolme kappaletta, jos joku haluaa. Hinta 70€ veroineen. Käy myös varsalle. ;)

Viimeisessä rivissä sattui lapsus. Habanero karkasi, vaikka sen olisi pitänyt jäädä viimeiseksi. Piti ottaa Ex-Hutsu keskelle. Huh huh ja rohkea rokan syö! Sain lypsettyä sen siinä. :) 
Sulka hattuun. :D


Aamuylläri

Tänä aamuna oli ylläripylläri Alaskan karsinassa:


Potra poika seisoi hyvin kuivattuna emänsä vieressä. 
Köllykkä kävelytettiin vasikkalaan. :D

Pakkanen narisi -25 asteessa aamutuimaan. Talvitakin alle en tarvinnut laittaa kuin t-paidan ja sittenkin tuli heiluessa HIKI!! 

Ensin piti ajaa Aura asemalta ja sitten kaksi kertaa Alaska. Molemmilla lääkekantturan merkki jalassa. Aura sai ketoosiin troppia ja Alaskalla on umpituubit. 

Läksin navetasta puoli kasi tupaan. Sielläpä onnekseni oli Mökö jo patistanut kaksosille kuteet niskaan. Ei ollut kuin ulkohaalareihin sujauttaa. 

Vietiin ensin Heppu kouluun, sitten kaksoset päiväkotiin ja lopusi lähdettiin ajamaan Bestiksen luo.

Mökölle annettiin aamukahvia ja piparia, ja minä seurustelin Bestiksen kanssa. Kaikki autoon. Vietiin Mökö lukioonsa kaupunkiin ja sitten palattiin vähän matkaa takaisin citymarkettiin ruokaostoksille. Kummipoika siskoineen pakattiin kärryihin ja eikun sekaan vaan!

Rahaa hulahti kiitettävä summa, kolmeen jättikassilliseen ruokaa. Oli siellä pieni muistaminen maitokuskillekin. Sattuu sopivasti tuo ajopäivä olemaan aatto. Joka vuosi olen muistanut maitoautonkuskia. Enkä todellakaan mitään konvehtirasiaa jätä! Saavat varmasti korviaan myöten täyteen konvehteja joka joulu. (yök)

Loput ostokset joulupöydän saralla, suoritan lähikaupasta ennen kuin haen kaksoset hoidosta.

Kauppareissuni aikana, oli Nalle siivonnut jääkaapin! Kelpasi tellätä tavaraa sisään. Ison osan kuitenkin piilotimme kellarin syövereihin. ;)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Eepos

Eepos käy säännöllisesti asemalla tarkastamassa:


Iltatöillä olisin voinut kuristaa Horsman ja Hötkylän, sekä ampua kiertoradalle pääjohtajan traktorin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Haastettu *huhhuijaa*

Haasteen säännöt:
-vastaa saamiisi 10 kysymykseen
-keksi 10 itse valitsemaasi asiaa itsestäsi
-keksi 10 kysymystä seuraaville haastettaville ja haasta heidät!

Karjakon kysymykset minulle:

1. Miten huolehdit kunnostasi? 
Kun ihan rehellisiä ollaan, en ole ehtinyt kuukausiin tehdä mitään sen eteen. :/ Ja ei jaksa. Ei jaksa lenkkeillä, ei oikeastaan edes uskalla. Noi kintut suuttuu heti. :(( Ratsaille en oo ehtiny aikoihin. Odotan *suurta lunta* :D Eli umpihankiratsastusta.

2. Millaisia kirjoja luet? 
Nyt olen lukenut Laila Hietamiehen kirjasarjaa, joista viimeinen menossa. Kertoo sodasta Karjalan kannaksella.

3. Mitä kivaa olet tehnyt viimeisen vuorokauden aikana? 
Kivaa... Olin lapsen joulujuhlassa. Tänään otin muutaman valokuvan *lennossa*. :D

4. Mistä olet saanut kehuja?
Korteistani viime aikoina. Ai niin, persoonaani arvostettiin tässä vast´ikään. ;) Kiitos vaan!

5. Viihdytkö maaseudulla? 
Että viihdykö?? :D Minähän asun maaseudulla.

6. Mikä olisi paras lahja (itsellesi), mitä voisit kuvitella?
Noh.. itse haaveilen suomenhevos tammasta. Tai vuonohevosesta. :) Kuka haluis antaa?

7. Missä maissa olet matkustellut? 
Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Tanskassa, Kreikassa, Turkissa, Ranskassa, Espanjassa, Saksassa.

8. Millaiset blogit kiinnostaa sinua? Karjablogit, kädentaitoblogit, Pepponen blogi :D vastapainona kaikelle muulle suhraamiselle.

9. Mitä katsot tv:stä? En oikeastaan koskaan ehdi katsomaan live-lähetyksiä. Tallennan ohjelman boxiin ja katson sitten kun on aikaa. Joskus katsominen voi hiukka venyä. ;)

10. Keitä perheeseesi kuuluu? Se on yksityisasia.

Minä sitä rikon sääntöjä, enkä haasta ketään. Mutta jos haluaa, voi napata haasteen mukaansa ja soveltaa sitä mielensä mukaan. ;)


tiistai 18. joulukuuta 2012

Soihdut sammuu

Aloitin ajoissa lypsyt, kun nämä aamut on aina niin tuli hännän alla juoksua. Vein lehmien rekisterikortit navetalle valmiiksi.

Tänä aamuna ei tarvinnut vääntää hännäkkäiden kanssa. Siinä kun letkun tankista otin ja erilleenmenevät aloitettiin lypsämään -vintti pimeni! Ei taju siis lähteny suinkaan :D, vaan sähköt menni. Ei jääny ku kärpäsloukun valo ja maitohuoneeseen valot. Niitä kohti siis. Otin pyykit matkaan. Kun olin tyhjännyt pyykit ja lyönyt loput koneeseen, viimeisetkin lamput sammui. Käsi kopelolla ja työkännykässä on lamppu. Kätevää! Sähköt palasivat, kun sain puhtaat kannettua käytävään.

Käynnistin koneen uudelleen. Silloin alkoi äänet käytävältä kuulua. Nimittäin lantakäytävällä. Erokselta meni vaijeri poikki! Se juoksi häntä suorana päästä päähän ja muuki. :D

Huomenna, huomenna

Iltatöillä tuuletukset: huomenna auto hakee Emalin ja Hedelmän. Hedelmästä tulee surku, sillä niin hauska luonne. Emalista ei. :P Sori, jos kuullostan hirviöltä. Hedelmällä oli tikistettynä illalla maitoa muutama pisara. Sillä kun kaks vedintä jo valmiiksi kaput.

Iltatöiltä livistin aijemmin, sillä oli Napun joulujuhla. Juhla oli pakosta ulkona, sillä sisätiloihin ei mahdu. On kunta järkännyt niin surkeat tilat eskarille. :/

Ja TAAS se nähtiin. Minulla oli palaveri päivällä, jolloin lykkäsin erityisopelle ja opelle kortit ja pikkuiset kynttilät alustoineen muistoksi kuluneesta syksystä ja alkutalvesta. Molemmilta sain lujat halaukset takaisin. <3

Ja iltajuhlassa muistin samoilla tavaroilla meidän taksikuskia. Hän joka vastaa lastemme turvallisesta matkasta eskariin. Minulle tuo taksikuski on tuttu jo niiltä ajoilta, kun kolme vanhinta kävi vielä alakoulussa. Taisin muistaa silloinkin AINOANA vanhempana uskollista kuljettajaamme.

Risuja ja paljon muille vanhemmille. Kyllä kiitos kuuluu jo hyviin tapoihin. Ei maksa paljon ja antaja, kuin myös saajakin saa hyvän mielen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Autoon vaan

Jankkkurin pitäisi lähteä välityskyytiin tänään. Hyvä, hyvä!! Edes yksi juopottelija vähemmän remmissä. Hetki kuoli yöllä. ;( Onneksi ehdin eilen illalla hyvästellä sen. Silittelin ja puhelin sille. Se katsoi minua silmiin kauan ja ymmärsi. <3 Jäi niin kova ikävä sitä. Hetki oli sellainen erityinen lehmä minulle. Kiltti ja kaunis.

Emalin ja Hedelmän ilmoitan korkealaitaiseen. Emali siksi, kun maito ei kelpaa tankkiin ja on kaksitissi. Hedelmä siksi, kun siltä ei tule maitoa juuri ollenkaan. Tiedän, että se poiki vasta hiljattain. Ja ON laitettu hormoonia, vaan maitoa ei sittenkään tule. On kokeiltu kaikki vippaskonstit ja maitoa ei tule. Sitä ei yksinkertaisesti ole siinä lehmässä ja piste.

Yöuni saa siementä ja Vehnälle tehdään tarkastus. Se on tarkastettu jo, mutta höyryää jo toisen kerran kiimaisten kanssa limat persiiistä valuen, joten varma on aina varmaa..

Nimettömät

Nimettömiä kommentteja ei julkaista. Myöskään en julkaise haukkumiskommetteja. Täällä ei saa julkisuutta, joten turha vaivautua. Asialliset kysymykset julkaistaan ja niihin vastataan.

En julkaise myöskään niitä kommentteja, jotka on tarkoitettu vain minulle. ;)

Kohta nekin määkii

Aamutöiltä sujuvasti pinnasin, koska anoppi oli kuntoutunut. Laitoin tekstarilla tiedot lehmistä ja jäin rollottamaan sängynpohjalle ja kuuntelemaan niitä särkyjä.

Iltatöille menin ihan autolla. :D No, ihan siksi kun kurvasin myöhässä pihaan ja kävin vain takin vaihtamassa lennossa tuvassa ja samantien siitä navettaan.
Aloitin ajamaan kantturoita asemalle ja lypsypuolelle. Jalat ei tykänny. Kävelin kantapäillä koko homman läpi. :D Huomenna varmaan sitte käsillä...

Lypsyllä ei mitään kummallisuuksia.

Vieroitettujen karsinaan tyrkättiin J-Lo ja Juhannus. Että aamulla kuuluu.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Hetki lyö

Nyt on tullut se hetki, että Hetki lehmän lypsyt loppui. Kaikki on tehty ja enemmänkin, mutta lehmä vain kuihtuu. :( Laitoin se karsiaan aamulla. Tilaan sille noutajan. :((

Iltatöillä Jäärä oli luiskahtanut vieroitettujen karsinaan ja määki siellä onnettomana. Kävin pelastamassa sen ja samalla portin avauksella sujautin vieroitettujen puolelle Jojon. Aamullahan sen sitten kuulee.. >:D

Hulahulan lypsin vaihtelun vuoksi pellonpuoleisessa rivissä ja voin kuulkaa sanoa, että mielenkiintoista oli. Jalka heilui tappavasti, kun narulla sitä tavoittelin. Totisesti tekisi siihen narun jatkeeksi toiseen päähän laittaa nariseva ja valittava kaupunkilainen ja toiseen päähän puolihullu lehmä. Sanoa sitten, että laitapa kuule kiinni tuo jalka. >:D

Aarre tuli verelle. Tarkoittaa sitä, että tyhjäksi ja autoon. On tehty kaikki mitä voi ja tiineeksi ei tule. V*t*tt**!!

Tuli taas tehtyy liki kymmenen tuntista työpäivää. Jalat on muussina taas vaihteeksi. Loma näkyy tunnelin päässä 11 päivän perästä. 8(  Tiiän, ettei 11 päivää ole sille ja tälle montaa päivää, mutta mun jaloille alkaa olla jo viikkokin likaa. *e**e*e!!!
(Ette voi kuvitellakaan näitä leposärkyjä, paitsi tietty ne joilla sellasia on.)  :D

perjantai 14. joulukuuta 2012

Aamusta iltaan

Tänä aamuna kello herätti 03:45. Eipä se auttanut jäädä väittelemään itsensä kanssa, että noustako vaiko eikö nousta. Heitin omenan ja banaanin hetulaan ja vaatteet niskaan. Maasturilla alamäkeen.

Lypsämään aloitin puoli viisi. Kaikki hommat oli pulkassa kello 7 reikä reikä.

Tupaan ja patistamaan jälkikasvua ylös, ulos ja autoon. Päiväkotiin ja kaasuttaen pakoon. :D Auton nenu kaupunkiin. Oli asioita hoidettavana. Samalla hoitelin kauppa-asiatkin.

Kotia tulin puolen päivän kantturoissa.

Iltatöille pääsin myöhässä. Koska kaikki hommat odottivat tekijäänsä, aloitin vasikkakarsinoista joista sujuvasti hiehojen kautta päätyyn. Lehmät asemalle ja lypsyt käyntiin. Lypsyt aloitin myöhässä, luonnollisesti.
Muuten meni ihan hyvin siihen asti, kunnes Ex-Hutsu änkesi asemalle. Olkoot ja lypsän sen ensimmäisellä paikalla. Takaset sainkin lypsää, mutta sitten piti nokkapihdit ottaa esiin. Olikin varsinainen tahtojen taistelu saada ne kärsään. Mutta vein pidemmän korren. Haa!! Etusen pistin erilleen, oli sennäköinen testissä. Taitaa tulla umpivedin siitä, maito tippunut alas.

Noh, ei siinä kaikki. Hedelmä ja Horsma livistivät toiselle puolelle ja tietenkin keskelle. Ne ovat olleet viimeisen paikan lehmiä. Ajattelin , että rohkea rokan syö tai sinnepäin..

Hedelmän kanssa ei ollut mitään ongelmia. Mutta Horsma, piti laittaa pakille. Ekapaikka ei ole Horsman paikka. :/

Lääkelehmien jälkeen, siirsin ensin Hetken ensimmäiseksi. Sille pellavalimaa juotin, josta osa valui tietenkin siihen taskuun, jossa puhelimeni oli. 8(
Seuraavaksi tuli Hulahulan vuoro. Vattu, miten se pisti hanttiin. Mutta sainpas pistettyä lääkkeet lehmään.

Elukat veke, paitsi Alaskan laitoin karsinaan. Jos se sainois poks poks. Asema pesuun ja vihdoinkin laittamaan pyykit. Vielä karsinoiden kuivitus, vasikoiden ruokkiminen ja maitoastioiden täyttö juottovasikoille. Valot veks navetasta. Suljin navetanoven puoli kahdeksalta. Ihan täys päivä!

torstai 13. joulukuuta 2012

Juoksuaskelia

Iltatöille maasturilla alamäkeen. Annoin ensin maitoa pääjohtajan tädille, jolle olen ulkoistanut piirakoiden paiston. Sitten laitoin pyykit vasta koneeseen, aamulla oli ajolähtö. Oli kaksosten kerhon joulujuhla.

Pyykit kierimään, maitohuone valmiiksi. Vaihdoin ryysyt ja asemalle. Laitoin aseman ja sitten lähdin ensin ruokkimaan vasikat ja kierrokselle. Juolukka on ollut koko viikon vieroitettujen karsinassa ja huutanut sen koko viikon.

Ammu muuten siemennettiin tänään. ;)

Lypsyllä sattui hauska juttu. Laskin rivin pois. Habanero jäi vitkastelemaan, vaikka suljin sen takaa portin. Tönäisin rouvaa saappaankärjellä, jotta häipyisi. Lehmä hyppäsi melkein metrin ilmaan!! Sitten sorkat kipinää iskien poistumiskäytävää juoksi auraten edessään olevat pois. :D Ja taisipa koko kööri juosta peräportille asti. Herranpieksut sentään. Huh huh!! xD
Sitten repesin* 8DDD

Koomikkoja koko porukka.

Aamulla kello soi sitten aikaisin....

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

tiistai 11. joulukuuta 2012

Aamuvarhaisella napsahti viesti kännykkään, anoppi sairaana. Sängystä ylös ja kohtuullista haipakkaa töihin. Oli kyllä muuta tälle aamulle mietittynä, mutta ne ajatukset piti samantien vetää vessasta.

Navetassa vasikat tervehti tavalliseen tapaan. Lypsyt pääsin kerrankin aloittamaan edes suht' koht ajoissa. Muuten ei mitään kummallista lypsyssä, mutta Horsma kilahti. Ei mitään asiaa välissä. Sorkkaa tuli eteen ja taakse. Ekapaikalla seivästin nokkapihtiin. Sain pyyhittyä ja suihkeet otettua, mutta koneen kanssa alle... huh huh!

Toisen piti nipistää nenusta lisää ja toisen laittaa kone. Kone sai olla loppuun asti rauhassa. Hyvä niin, sillä näpit oli täynnä ilmankin.

Letku tankista ja lääkelehmien kimppuun. Sillä aikaa, kun koneet kävivät, pesin loput koneet. Kun lääkelehmät oli lypsäneet, siirsin Hetken ensimmäiseksi. Perään otin jo lypsettyjä. Hetki nokkapihteihin ja pumppasin kalkkia tuubillisen kitusiin. Kannullinen vettä perään. Hetki paskanti, löysähkön tavaran. Tuuletuksen paikka!! Persereikä toimii sittenkin. :D Ummella ollut päiväkaudet.

Hetken hivautin karsinaan. Se sai mennä nyt keskimmäiseen, sillä Abba karjotti ensimmäisessä. Saa kättä ja olkipilliä.

Nyt ensimmäisenä törötti Hulahula. Kaulapannalla sidoin porttiin kiinni. Sen verran löysiä, että henki kiersi. Ei pääse heilauttamaan päätään taaksepäin, sellainen pointti. Sitten täytin ruiskun. Neula lihakseen *tuiks* elukka hyppäsi ja aloin hitaasti työntämään lääkkeen lehmään. Neula pois ja se oli siinä. Jätin pannan kaulaan, merkiksi että elukka potkii lypsyssä.

Kaikki nelijalkaiset pois asemalta ja koneen sammutus. Asema pesuun ja maitohuoneen kautta koneet pesuun. Pyykit koneeseen ja evästä vasikoille ja karsina-asukeille. Valot pois. Sen pituinen se.

Vakio"veikkausta"

Eilen lypsyllä ihmeteltiin kolinaa ja syy selvisi pian. Hopeahelmi harrasti aitajuoksua. Se oli päässyt yli, mutta toinen takakoipi ei. :D Aikansa kolisteli ja koipikin tuli yli.

Lääketesti tuli tehdyksi eilen ja Eros sekä Aura pääsivät tankkiin. Erosta pitää vaan joka kerta testin kera kytätä.

Tänään kävi sitten taas lääkäri. Hetkellä on asetonitauti ja se sai troppeja. Hulahulalla on streptokokki. Sekin sitten lääkkeellä. Taitaa olla vakio, että aina kaksi lääkkeellä. :(

Horsma ei edelleenkään anna mitään ilman hormoonia. :/  Mokoma kanttura!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

"Vaskikellot soi"

Iltatöillä oli ohjelmassa sonnanajo. Toiset hoiteli vasikkakarsina-asioita ja minä perinteisesti lypsin. Jalka nousi tavanomaista vähemmän asemalla tai sitten toppatakkini otti vastaan potkut, enkä minä huomannut niitä.

Lopulta vuoroon tuli Hulahula. Ainakin maito irtosi ilman suostutteluja. Jep, yhtä hullu kuin emänsä. Koipi piti sitoa jo ennen pyyhkimistä. Sidottuna seisoi ilman telkkuamista. Olisittepa kuulleet sen soolon, minkä emänsä aikoinaan ensikkona esitti. :D

Hulahei

Eilen illalla (siis kun en ollut töillä), oli Hedelmä heittäytynyt happamaksi. Koipea heiluttanut ja lopuksi sukeltanut nenälleen. Tänä aamuna ei tietoakaan sellaisesta. Pyyhin sen ja otin suihkeet. Sitten jätin "hautumaan". Laitoin muille koneet sillävälin. Sitten vasta Hedelmälle. Hipsuttelin ensikkoa koivesta. Laitoin välissä Ämpärille koneen. Kävin taas sivelemässä koipea. :D

Kone kesti elukassa ja elukan jalat maassa. Maitosaalis ei ollut päätä huimaava, mutta eipä potkinutkaan. ;) Lopuksi lypsin käsin soluvetimen. Ei sieltä lähtenyt kuin kupillinen. Mutta silloinkaan ei koipi heilunut.

Viimeisiä odottelin ja alkoi kuulua sellaista ääntä, että päättelin karsinassa olevan synnytyksen käynnissä. Olihan siellä. Hieho huuti täydellät turvalla ja vasikka oli todella tiukassa. Lopulta kahden ihmisen vetämänä lehmävasikka mulahti ulos. Pikaisen putsimisen ja hieromisen jälkeen vasikka virkosi ja oli jo emänsä kielen alla. :)


Ei ihan pieni, kuten kuvasta näkyy. :)
Emä sai haaleeta vettä ketovetillä maustettuna. Vettä menikin sitten kolme sankollista. 
Siis mukula syntyi Hulahulalle. Herääkin kysymys, onko Hulahula yhtä hullu, kuin emänsä?

lauantai 8. joulukuuta 2012

Rakkauden hedelmä

Viime yönä Hedelmä ponnisti maailmaan avustettuna, lehmävasikan. Tiukassa oli ollut. Aamulla sitten patistin vastaleivotun rouvan lehmien sekaan ja lypsypuolelle. Ei millään olisi tahtonut mennä. 

Lypsyllä rouva seisoi kuin tatti kannonnenässä. Sai vaihtaa merkit jalkoihin rauhassa. Kastelin, pyyhin ja otin suihkeet. V.E heläytti kasan "matoja" tai siltä se ainakin näytti. Lypsin sen vetimen käsin, solutestissä oli ihan kasassa. Lehmä ei aristanut vedintä yhtään, joten se jäänee umpeen. Ei sieltä juuri mitään tullutkaan. Jos tälläisenä pysyy, niin helppo lypsikki tulossa. :) 

Iltatöillä en sitten ollutkaan, vaan ystävän kanssa Ikean reissulla. Kävin ostamassa mm. kaksosille sängyn. Se odottaa nyt tuossa uunin kulmalla huomista ja kasaamistaan. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Iltatöiden iloja

Päivä meni omien asioiden hoidossa kaupungilla. Etsin mm. toppatyövaatteita itselleni navetalle. On kohtalaisen vilpoista välillä tuolla asemalla, enkä nyt puhu rautatieasemasta.

En siis ehtinyt iltatöille, vaan kotia tultua palkkasin Nallen navettaan. Lähti ihan mukisematta.
Itse luikahdin hierontaan, kun oli viimeinen käynti tästä lähetteestä. (enkä saanut päiväaikaa)

Kotia tultua tarkistin puhelimenn. Olivat aloittaneet lypsyt vasta puoli kuusi!!!

Heitin nopeasti lasillisen vettä ääntä kohti ja sujahdin vaatteisiin. Maasturi alle ja alamäkeen.

Syykin iltatöiden myöhästymiseen löytyi.
Aura oli ollut kontit kohti kattoa. Maannut vaikeasti lantakoneen päällä ja kone oli kuljettanut elukan liki väliaidan alle. Sielläpä oli ja pysyi. Siinä ei edes kolmen ihmisen voimista ole mitään hyötyä. Aura kun ei ole mikään keijukainen.

Lopulta traktorilla ja liinoilla olivat saaneet elukan tolpilleen. Ryvettyneen näköinen lehmä seisoi parressa ja näytti apealta. Varmasti sillä oli kolhuja. :( Mutta ei onneksi mennyt jalat. Lypsikin ihan normaalisti.

Asemaa peseskelin sitten 20:30. Että silleen...

torstai 6. joulukuuta 2012

Maitoa tankkiin

Otin tänä aamuna maasturin parkista. Se kurja oli jäätynyt maahan kiinni, joten menomatka oli hieman takkuinen, kiinni olevien ruohotuppojen takia.

Tässä nyt ihan ensiksi kuva Venlasta asemalla häiriköimässä, silmät siis salamasta tuonnäköiset:


Ammun pakana on polkenut toisen takasensa. Onneksi se ei kuitenkaan riehu, vaan antaa lypsää. Kun nyt vaan ei menisi ja tulehtuisi. Enkeli sensijaan menee varmasti hoitoon. :(  Hetkellekin on jotain tehtävä. Ja Ammun jalkaa näytettävä tohtorille.

Tässä sarja erilaisia vasikoita, kaikkia en kuvannut sattuineista syistä.

Enkelin vasikka Joulu

öööh.. pilli ja pulla??? :*D


...joku?

Ötökän vasikka Jäärä

Joo, ei  oo nyt vahvin puoli tuo tunnistaminen. Ei mitenkään voi tietää kuka on kuka, kun en ole navetassa pariin viikkoon ollut. 

Venla jahtasi hieman vähemmän. :D 







Vasikoita kihisemällä

Hetki oli karsinassa. Sille oli iskenyt ketoosin poikasta. Laitoin nupistaan kiinni ja pääjohtaja seivästi nokkapihteihin. Pumppasin ainakin ketoosipastaa pötsiin.

Venlan ilme oli kuvauksellinen. :D Se käänsi päätään, kun ajoin porukkata lypsylle. Katsoi uudemman kerran, jolloin sen aivot rekisteröi vasta minut. :DDD Kipitteli perässä. En ajanut sitä lypsylle.

Eros ja Aura ovat lääkkeellä. Enkeliltä menee pari erilleen, Äpäriltä yksi, Emali menee kokonaan vasikoille. Ja luultavasti siitä autoon aika sukkelasti.

Venluska vahti minua asemalla. Se hiippaili, itseään muka kyhnyttämään aseman päädyn putkiin, poistulokäytävää pitkin. Siinä sitten haittoina seisoi koko lypsyn.

Horsma ei anna mitään ilman hormoonia. Kokeilimme nyt pienemmällä annoksella, mutta se on laitettava todella ajoissa ennen lypsyä.
Habanero on sidottava. Se kuulemma vapaalla jalallaan lätkyttää kaiken p*skan silmille. :D Paitsi ei ainakaan vielä minulle. Laitoin jalan ylös putkeen, joten elukka ei voinut lätkyttää sontaa sillä toisella koivellaan. ;D

Mutta muuten ei mitään ihmeitä lypsyllä. Vasikoita on karsina ihan turvoksiin asti täynnä. En kuvannut niitä nyt, kun oli hämärää.

Hetken laitoin takaisin karsinaan ja keskikarsinassa loikoili Hulahula. Odotellaan ratkeemista. ;)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hillalle

Hillan häntää olin pitelemässä, kun sille tarjottiin pilliä ja kättä. Muuten en oo juuri päätäni navetan puolelle pistäny. Paitsi sillon perjantaina, kun vein meijeriltä hankkimani tavarat maitohuoneeseen.

Vasikkalassa oli kova kuhina! :D Ja Hillan mukula sai hepulit, kun mammaa siemennettiin. xD Juolukka riehui ympäriinsä karsinassa.

Bähähääääää 5. osa

Muitakin metkoja elukoita näyttelyssä häntäänsä vispasi:

Hänet olisi omakseen saanut 2500€, minulla ei vaan ollut sitä.




Vähänkös ihqu:






Katsokaa tätä naamaa!! <3



alpakat:


Vuohi:


Jalat sai kävellä tunnottomiksi toisenakin päivänä. Niin ettei niitä sitten enää loppuajasta oikeastaan kärsinyt edes liikuttaa. 

Hotellille bussilla kurvattiin. Ja iltamenoloille siitä siirryttiin. Onneksi jäi sentään aikaa itsensä kuuraamiseen siinä välissä. :D

Meillä oli illallinen teatterissa. Siellä esitettiin show. Ja se oli kyllä hieno. Tosin maallikko hieman kärsi, kun kaikki juonnot yms. lötinät oli saksaksi. Meikäläiseltä kun ei taivu kuin tuo siansaksa. Oli taikuria, kaikenlaista temppuilua köysien ja renkaiden kanssa, jonglöörausta ja kolme koomikkoa kitaroineen. He olivat kyllä ehdottomasti parhaimmat koko illan aikana. :DDDDDDDD

Tällä kertaa minä en nukkunut pöydässä. 8D

Seuraava päivä vielä kulahti näyttelyssä ja sitten siirryttiin bussilla takaisin kohti Hampuria ja lentokenttää. Oltiin ajoissa ja jäi aikaa vielä kierrellä kentän taxfree myymälässä, sekä pikkunaposteltavan parissa kahvilassa. Lento oli kohtuu tasainen Suomeen. Jatkolentoa saimme odotella toista tuntia. Kotokamaralla olimme vasta yhden kantturoissa yöllä. Ja pään sain painaa tyynyyn kahden maissa. Sitten nukuinki liki koomassa seuraavaan aamuun asti. Aamen. 











lauantai 1. joulukuuta 2012

Nimiäiset

Yleisön pyynnöstä, Auran vasikasta tuli Jyrä ja Apilan muksulle olin jo varannut nimen Juoru. Siis viherkasvin mukaan. Alunperin olin (salaa toivonut) ajatellut, että jos Ammu olisi tehnyt kaksoset nimet olisi olleet Juttu ja Juoru... :D

*Ammulla muuten on / oli munasarjatoimintahäiriö. Siksi ei ole kiimoja näyttänyt. Asia kuitenkin hoidossa / hoidettu. *

perjantai 30. marraskuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

tiistai 27. marraskuuta 2012

Jäärät

Jäärät ovat hyönteisiä. Eli Ötökkäkin on nimitys hyönteisestä.

TÄSTÄ linkistä avautuvat jäärät. :D

maanantai 26. marraskuuta 2012

Nimetkii annoin

Ötökän vasikalle tuli nimeksi tietenkin Jäärä ja Enkelin pyrristä Joulu. :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Matkalla maailmalla # 4.

Toisena päivänä heitettiin aamiainen hetulaan ja vietettiin lähes koko päivä näyttelyssä. Matkalla messualueelle näpsin muutaman kuvan bussin ikkunan läpi:





 Erkanimme taas pääjohtajan kanssa jo siinä ekassa hallissa. Minulla oli kiikarissa lähempi tutustuminen kaikkii elikoihin:





Sonninrötkylöitä:



....jatkunee...





lauantai 24. marraskuuta 2012

Pentuloita

Eilen oli poikinut Ötökkä -lehmävasikan ja tänään iltapäivällä poiki Enkeli, niinikään lehmävasikan.

torstai 22. marraskuuta 2012

Nimiä

Ämpärin mukulasta tuli Jankkuri, Hetken kakarasta Juhla ja Habaneron tenavasta Jermu.

Viikko

Viikko sairaslomaa ja fysioterapialähete matkaan. Katsotaan, tuleeko minusta vielä kalua.
Kuume nousi uudelleen, kun päivällä kaupungissa kävin. Pöh!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Paremmuusjärjestys

Eilen illalla pomppasi kuume taivaallisiin olotiloihin. Makasin sohvalla viltin alla ja tärisin. Eipä juuri ennakkovaroitellut.

Aamulla sanoin , etten tule aamutöille niin jaksan ehkä sitten kiertää jalostussuunnittelijan kanssa koko revohkan ympäri. Niin tehtiin. Yhdeksältä alettiin hommiin ja kyllä siellä navetassa sitten vierähtikin aikaa!! (buranan voimalla )

Erityskehuja sai mm: Hahtuva ja Höyhen, Apila, Hovi, Hilla, Aronia... jne. Yksi 50-tonnarikin leivottiin. Sussu. :)

Juttu-vasikalla on kovat odotusarvot!! Jutalle tiedoksi. ;)

Poistettavia merkattiin papereihin 8 kpl, poistuvat sitten kukin aikanaan. Ja lihasonnillekin tuli 8 kpl. Suunnittelija oli niistä ihan samaa mieltä, kuin minäkin. Ei ole hukkaan oppivuoteni menneet.

Huomiseksi sain lempparilääkärilleni ajan (yksityiselle sektorille) . Pakko mennä naukumaan taas noista jaloista, :/ kekkele! Edes yhtä lypsykertaa pysty seisomaan. :(((


tiistai 20. marraskuuta 2012

Touhua ja tohinaa

Eilen sattui mielenkiintoinen tapaus. Pääjohtaja oli lämpökeskuksella ja ihmetellyt outoa hajua sieltä tullessaan. Kuinka ollakaan jotain oli mennyt lämpökeskuksella vikaan.

Hän soitti hätäkeskukseen ja pari paloautoa kurvasi pihaan. Hakesäliössä oli syttynyt pienimuotoinen tulipalo. (Kuvaa saatte, kun saan itse ne kuvat.) Osa hakkeesta siirrettiin säilöstä veks.

Eilen taisi lähteä raatoautoon vasikkarassu. Se ei ole enää lauhaluoma, vaan honkajoki.

Päivän tekivät jonkinmoista hiehoparsiremonttia. Elukat ovat niin ahkeria hajottamaan paikkoja. :( Ennen iltatöitä Habanero innostui poikimisesta. Aura sai äkkilähdöt karsinasta ja Habanero tilalle. Hieho väänsi sonnivasikan. -ja hyvä niin-
Elukka katsoi inhoten vasikkaansa "ÄLLÖ!" Kun vasikka kuivi toisessa karsinassa, se kipsutteli emänsä luo joka vasta sitten alkoi nuolla pentuaan. Poika kävi tissiltä ensihuikat hakemassa. :D


Eipä se siihen loppunut. Telläsin elukat lypsypuolelle ja aikanaan sitten aloitin lypsyt. Laskin ekan rivin veks ja ihmettelin, kun Habanero haahuili lypsettyjen puolella. Lähdin tutkimaan tilannetta. Takaportti oli kaadettu nurin. Avasin portin ja ajoin karkulaisen takaisin lypsypuolelle. 

Lypsin siinä taas. Lähdin sitten taas ajamaan elukoita asemalle. Habanero tempaisi. Se hyppäsi takaportin päälle ja marssi sitten muina lehminä yli ja livisti juoksemalla pakoon. 
Kerpele!! 

Avasin portin uudelleen ja ajoin riivatun elikon takaisin. Taisi siinä samalla mennä muutama jo lypsettykin. No hällä väli! Ajoin elukan asemalle asti ja laitoin toisen elukan tulpaksi ettei lähtisi peruuttamaan pois. 

Hilipatti! Tuollaista neropattia ei ole vielä vastaan tullutkaan!! Habanero tuli lypsyyn. Taisi eka kerta mennä ällistellessä uutta tilannetta, kun ei potkinut. Mielenkiinnolla odotan jatkoa. Tässä suvussa kun on jalka noussut ja kaikki paikat paskottu asemalla ja pois asemalta lähdetään sata lasissa.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Hetki lyö

Olen ottanut tavakseni käpytellä aamuisin navettaan rehuvaraston oven kautta. Silläviisiin näkee heti kaikki lantakäytävällä makaajat ja saa ajettua ne ylös. 

Kuljen ferrarilla navettaan, nyt kun maasturi seisoo parkissa lumenpuutteen takia. Ennenkuin kateelliset naapurit hyppää kattoon kolmannen asteen viherryksensä takia, kerrottakoon että ferrari on kävelysauvat. Siis dementiahiihdän navettaan mennen tullen. Kas kun sauvalla ylettää mainiosti tyrkkäämään rouvia kylkeen, nouseevat ylös sieltä paskalasta. :D Ja se maasturi on tietenkin työsuhdepotkuri. xD

Niin teputtelin käytävää pitkin ja nostatin ainakin neljä  makaajaa ylös. Keskimmäisessä hoitokarsinassa näkyi hiehon peräpäästä sorkat. No siinä joutanut mitään vaatteita vaihtamaan. Vaihdoin vain hanskat kumisiin. Menin katsastamaan tilannetta. Etuperin oli tulossa. Tartuin sorkkiin ja aloin hissukseen vetämään. Se sieltä mihinkään liikkunut!!

Kävin hakemassa apua. Pitkähkön köyden. Laitoin lenkin toiseen vasikan etujalkaan ja kiepautin narun toisen pään toiseen jalkaan lenkiksi. Sitten portti auki. Narun kiepautin portin pienan ympäri ja kun hieho alkoi ponnistaa, työnsin samalla porttia käytävälle päin auki. Pikkuhiljaa syntyi pää ja etujalat. Sitten levättiin muutama sekunti. Kiristin narua ja seuraavalla parilla ponnistuksella vasikka mulahti ulos. 
Emä ei olisi missään tapauksessa jaksanut ponnistaa itse vasikkaa maailmaan. Tiedoksi taas parille anonyymille. ;) Mistäkö tiedän? Minä vain tiedän. :D Puhdistin vasikan suun ja sieraimet. Parikertaa hieroin rintaa ja vetäisin vasikan ihmettelevän emän eteen. Kahta kertaa ei tarvinnut käskeä, pesuri käynnistyi välittömästi. :)

Juotin emän ja kävin vaihtamassa rytkyt. Emän luututessa vasikkaansa, siivosin karsinat ja leväytin nurkista uudet turpeet  alle. 

Tässä tuore lehmä Hetki ja vasikka:

  

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ensimmäisen päivän viimeiset katselmukset osa 3.

Nyt päästään asiaan eli niihin ihkaeläviin eläimiin. Tuossa "ensimmäisessä" hallissa oli myös eläväisiä. Lehmärotuja aasta ööhön, lampaita, vuohia ja jopa parit alpakat. Tässä kuitenkin maistiaisia ehdoista saksalaisista lehmistä:



Hauska yksityiskohta vasikan kyljessä: 



Tämä ei ole aito 8D


*mainos*


Bussiin palattuamme bongasin vielä ratsupoliisit. Pollarit kiersivät kopukoilla parkkialueita. Niitä autopaikkoja kuulkaas riitti. Siinä oli varmasti kaupungin kaikki parkkipaikat (meilläpäin) yhden messualueen ympärillä:


Hotellissa piti painella samantien suihkuun, jotta ehti iltariennoille. Menimme koko remmi ravintolaan syömään. Pytinki oli kuulemma sellaiset reippaat 700 vuotta vanha, onneksi ruoka ei kuitenkaan ollut yhtä vanhaa. :D

Sapuskat lapettuamme ääntä kohti, minua alkoi aivan sietämättömästi väsyttää. Niinpä annoin toisten pulista keskenään ja nojasin naamavellini estottomasti käsiini ja nukuin! Edellisen yön olemattomat unet ja rankka päivä ottivat veronsa. Hotelliin päästyäni rojahdin vaakatasoon ja seuraavana aamuna vasta silmämuniani raotin. 







Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa...

Aamutöillä en vaihteeksi ollut. Ne on taas nuo jalat, kun ei kanna. Saksan lomahan ei ollut mikään lepoloma. (vaan itkuvirsi jaloille) Siinävaiheessa, kun tulee tunne että askeleen ottaminen on erityisen vastenmielistä on parempi olla ottamatta sitä. 

Iltatöillä vihoitteli selkä. No siihen tulee apua kyllä fysioteraupeutilta alkavalla viikolla. 

Säntäilin asemalle myöhässä, sillä olimme erään hurmaavan nuoren neidin syntymäpäivillä ja siellä venähti. :D Eipä mittään, kun hihat ylös ja hommiin.
 Enkeli tölvehti asemalla. Ihmettelin, kun peräportti ei meinannut kiinni mennä. Syyllinen löytyi heti:


Pää pitäisi olla seinänpuolella. Siispä lypsin ensin Ällin ja laskin sen pois. Sitten luupääkin sai kupolinsa oikealle paikalle ja loput jästipäät lypsyyn.

Viimeiseen riviin tuli ekaksi Ämpäri. Ensimmäinen paikka ei todellakaan ole Ämpärin paikka. Se ei osaa seistä siinä. Koipi heilui koko ajan, vaikka oli nokkapihdissä ja hännänalunen suolsi paskaa taukoamatta. Juuri kun sain koneen, elukka tallasi sen jalkoihinsa ja soppa oli valmis. :(( Lypsykumi  irtosi ja kone lensi huut ´ helkuttiin. Humahutin sitä suikunvarrella koipeen ja kovia jo ennenkin kokenut suihkun käsiosa lensi hevonkukkuuseen. Ei näin. ÄRRÄPÄÄ!!! 

Suljin vesihanan ja lähdin etsimään uutta suihkupäätä. Aikani rokelehdittuani tulin varaosien kanssa.  Sitten vaan sujuvasti uudet osat paikoilleen ja anopin avustuksella kiristettiin liitos. Olisin toki voinut soittaa apua, mutta en jaksanut odotella milloin sitä olisi ollut saatavilla. Vettä tarvitsin heti. Ämpäri oli joten kuten lypsetty ja asema piti saada pesuun.

Kello oli puolitoistatuntia enemmän kuin normaalisti lypsyn loputtua. Ärrin murrin...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Liisana ihmemaassa eli osa 2.

Näyttelyssä oli ensimmäisessä hallissa, siis siinä minne ensimmäisenä töppöseni laskin esillä lypsyrobotit, lypsyasemat, parsikalusteita, lypsykumeja ja -koneita, korvamerkkejä, kannukoneita yms. yms.
*robotti*

*asema*


Tehtiin tänäkin vuonna, kuten edellisenäkin että menimme omia polkujamme. Ja tavattiin vain lounastelun merkeissä. 

*Todella helppohoitoinen lehmä*



Tämä on laulava lehmä:


Vasikkaiglu:


*robotti*


*takalypsyasema*


*hellyyttävä pari*


*erilaisia parsia ja mattoja / parsipetejä*


*näpsäkkä puutarhaan*


*taidetta*


*eräskin korvamerkkivalmistaja*


Ja homma taas jatkuu..